VERBAALINEN MAALAUS

Tämä ensimmäinen blogijuttuni on kirja-arvio Mila Teräksen kirjasta Jäljet. Se on fiktiivinen romaani Helene Schjerfbeckistä (Karisto Oy, Hämeenlinna 2017). Kirja oli meillä käsittelyssä lukupiiri Kirjavissa tammikuussa. Annoimme kouluarvosanan 9+ ( minä olisin antanut täyden kympin). Tästä ensimmäisestä jutusta tuli tosi pitkä, koska halusin valitsemani sitaatit mukaan, mutta lupaan jatkossa tehdä lyhyempiä!

Onkiva tyttö 1884 Jyväskylän kaupungintalo

YKSINÄINEN KAMPPAILIJA

Kun saa lukea, miten vähän Schjerfbeckillä oli tukijoita ja ymmärtäjiä, taiteilijatoverit Helena Westermackin lisäksi esimerkiksi Maria Viik ja Fanny Churburg olivat tärkeitä keskustelijoita, kun varhaiset naistaiteilijat hapuilivat omaa tyyliään ja omaa paikkaansa miesvaltaisessa taiteilijamaailmassa. Kaikkein pisimmälle heistä pääsi Helene, ja hänen taiteensa lähti modernismin suuntaan rohkeimmin, mikä ilmeisesti oli osasyynä ajamassa Schjerfbeckiä eroon toisista naistaiteilijoista kohti yksinäistä maalarin elämää. Naimattomuus ja perhe-elämän hylkääminen, toimeentulon vaikeus, suorastaan mahdottomuus, miesvaltaisen ja taideihanteiltaan realistisen, usein kansalliseen kuvastoon keskittyvän aiheiston karttaminen, -siinä lähtökohtia, jotka yhdistettynä heikkoon fyysiseen kuntoon veivät Scherfbeckin voimia maalaamiselta. Häneltä puuttui myös lähipiirin, etenkin läheisen äidin tuki ja esimerkiksi Hyvinkään vuodet kuvataan ainaisena kamppailuna arkisten kotitöiden ja seurustelun ja maalaamisen välillä. Varhaisia taiteen ymmärtäjiä ja tukijoita ovat galleristi Gösta Stenman ja metsänhoitaja Einar Reuter (esiintyi myöhemmin taiteilijanimellä T. Ahtela) , joista jälkimmäinen suuresta ikäerosta huolimatta sai Helenen tunteet ja toiveet rakkaudesta heräämään. Tämäkin miessuhde päättyi katkeraan pettymykseen, kun Reuter kihlautui yllättäen nuoremman kanssa.

KIELELLISIÄ INNOVAATIOITA

Eniten hämmästyttää kuitenkin kirjan kieli, joka muuttaa kuvat ja värit sanoiksi ja lauseiksi, jotka ovat täynnä kuvallisuutta ja tuoreita vertauksia ja kielellisiä innovaatioita. Kirjan lukeminen oli hidasta (sen kohtuullisesta sivumäärästä ja ilmavasta tekstistä huolimatta), kun uppouduin makustelemaan kielellisiä keksintöjä. Kirjassa on onneksi tietynlainen kronologinen rakenne vuosilukuineen helpottamassa lukijaa.

Fyysisestä heikkoudestaan huolimatta Helenestä saa kuvan sisäisesti erittäin vahvana ja kutsumuksestaan tietoisena naismaalarina. "On uskallettava kuunnella tuntematonta ääntä ja on rohjettava astua vieraan virran kohinaan." s. 83 Jäljet on verbaalinen taideteos!

KIRJASTA POIMITTUJA SANA- JA AJATUSAARTEITA

Seuraavat sitaatit on poimittu kronologisessa järjestyksessä ja kertovat tiivistettyinä Helenen elämästä. Otteet kertovat paitsi elämän tärkeistä käänteistä, myös maalaamisen kehittymisestä kohti yksityiskohdat riisuvaa yhtenäistä väripintaa, kohti modernimpaa ilmaisua. Osa sitaateista on kuin aforismeja, pieniä ajatelmia, jotka toimivat omana itsenäänkin, muusta tekstistä irrotettuina. Niissä on elämänohjemaisia havaintoja, oivalluksia, ja löysin jopa kuolin-ilmoitukseenkin sopivan tekstin. Grand Hotellin osiot sisältävät paitsi Helena Westermarckin kommentit myös aiempien asuinpaikkojen muistelua.

HELSINKI 1860-LUKU

Minä olen kuin unohdettu mehiläispesä, täynnä elämää. 17 ( HS on pudonnut ja loukannut lonkkansa)

Äiti haravoi maata selkä kumarassa kuin ankarien tuulten ränsistämänä. 42 (HS ja äiti isän ja 3 kuolleen sisaren haudalla)

Huoneeseen tihkuu valoa, joka tihkuu kultaisena ja elämänuskoisena kuin minun palmikkoni. 47

PONT-AVEN, BRETAGNE 1883-1884

Maisema muuttuu, tämä taulu, joka on sydämen leipää.72

Kuu kylässä on voimakas kuin vesimylly. 77

Tunne on vihreä ja kirpeä kuin suolaheinä. 80

Kietouduin häneen kuin muratti puun varteen, elämänvihreänä, pitelemättömänä. 81 (Rakastuminen englantilaiseen)

Värin vahvuus kouraisee, keltainen, joka löyhkää viljalta ja maalta. 82

Meri lepää rajattomassa valossa. Tuuli soittaa sen säkkipilliä. 84

Leimasin kankaan verisellä sydämelläni. 89

ST IVES, CORNWALL 1887-1889

Silti se runtelee minua kuin piikkilanka: Englantilaisení, se, jonka nimeä en mainitse enää koskaan, purki kihlauksen kirjeessään viitaten lonkkaani, arimpaani, epäili sen olevan tuberkuloottista laatua. Hän jätti minut vuotamaan verta kuin ammutun jäniksen. 91

FIRENZE 1894 (HS tutkii Filippo Lippin Madonna ja lapsi -maalausta)

Kuvittelen, miltä tuntuisi katsoa ensimmäistä kertaa silmiin avaruutta, omaa lastaan. 113

Toivon, ettei ompeleita, vaivoin kokoon harsittua sydäntä revitä rikki. 114

Kyynelten neulat pistelevät luomien alla, ja madonnasta tulee nuhainen.114

Oli kuin sisälleni olisi levitellyt siipiään suuri, musta lintu. Sitä lintua minä kannoin kiivetessäni yhä uudelleen ylös Ateneumin pitkiä, jyrkkiä portaita. 117

HYVINKÄÄ 1902

Puut humisevat alakuloisesti, ja minusta tuntuu kuin ymmärtäisin niiden puhetta, niiden kysymyksiä. 123

Minä olen väri-ihminen, ja tällaisessa huoneessa värisieluni näivettyy, käpertyy kasaan. 123

Minä ja äiti, me kaksi, kutistunut perhe, kaksi vanhenevaa naista, kuivunutta päärynää. 126

HYVINKÄÄ 1913

(Göstä Stenman vierailee ensimmäisen kerran) Äiti on kuin kiinni ruostunut lukko, ahdas aukeamaan, antamaan periksi. 139

Sekö on oleva minunkin tieni -olla Pegasos, jonka siivet revitään rikki ompelusaksilla (äidin muotokuvasta) 143

HYVINKÄÄ 1903

Olen siinä iässä, että voin kuulla luuni. 148

Vihje sielusta on todempi kuin realismin illuusio. 151

Mutta siitä, missä muisti erehtyy ja eksyy, alkaa tarina. 156

On vain haparoitava eteenpäin kompassina oma sivellin

Kummallinen varmuus on noussut kengänpohjista vatsaani ja hartioihini. 164

SALTSJÖBADEN, GRAND HOTEL 1945

Olen yhtä silmää, kysymykseen avattua suuta. Kuka on Helene Schjärfbeck? 166

Mutta haluan tuntea itseni ehjäksi, se on kai vain inhimillistä. Siihen tarvitaan taideteos, kirja tai ihminen, joka ymmärtää. 166

Monissa omakuvissani oikea silmäni katsoo ulos kehyksistä, mutta vasen silmäni, sydämen silmä, haavoittuneen lonkan silmä, repeämä verhossa, se katsoo ilman pupillia sisäänpäin ja etsii. 166

HYVINKÄÄ 1915

Valvon vieläkin, kun aamu imee hangelta viimeisenkin luumumehun. 175 (Reuterin käynnin jälkeen)175

Muuta minulle ei ole antaa hänelle kuin omenoiden tuoksu, tämä pieni, päihdyttävä, riemukas salaisuus. 179

SALTSJÖBADEN, GRAND HOTEL 1945

Käteni tapailee sitä, mikä on jäljellä, vain muutama nimetön, hillitön viiva. 186 (H. S. 83-vuotias)

Tämä vitkas, vuosikymmenten mittainen lähtö, ryteikköinen matka itseeni. 187

HYVINKÄÄ 1918

Vain töideni avulla pystyn vielä kuulemaan avaruuden vanhan rukinhyrinän, sen, kuinka se yhä kehrää Linnunrataan uusia lankoja. 193

TAMMISAARI 1918 (Reuter käymässä)

Ainostaan puut saavat minut vielä uskomaan Jumalaan.

Rakastan niiden lehteviä, laajoja latvuksia, avoinna kaupungin yllä kuin japanilaiset viuhkat.

Ja tummia, rauhoittavia varjoja niiden alla. 202

Mies on komea kuin korppikotka.

Hän on kuin kirje, jonka haluan avata. 206

syön hedelmiä

nuolen pihkaa

ja mahonkia

hänen päivänpolttamalta iholtaan. 207

TAMMISAARI 1919 (Reuter kihlautuu Tyra Arpin kanssa)

Jos minulla on isänmaa, se on tässä, meren rannalla, liplatuksessa veneen ja laiturin välissä. 221

Harmaa paperi alkaa imeä väriä niin kuin tämä kuumuus. Tuntuu kuin maalaisin kuivalla suullani, yskisin kurkustani hiekkaa, autiomaata ja lopulta lapsena yksinäisyydessä nieltyjä kyyneleitä. 225

TAMMISAARI 1920

Taiteilija vetää esiin sielun, en mahda sille mitään. Ja vuokraemännän sielusta minä löydän palan omaani. 240

HYVINKÄÄ 1922-23 . (Äiti kuolee)

Elämän merkitys on sen jatkumisessa. 243

Talven sivellin on käynyt läpi kaiken. Talo on uponnut lumeen, ja taivas lepää jäisenä kaupungin yllä. 245

Ote herpaantuu niin kuin airo tippuisi tuntemattomaan veteen. Vain kellon viisarit jäävät loiskimaan, räpiköimään huoneessa eteenpäin. 246

SALTSJÖBADEN GRAND HOTEL 1945

Kuun sirppi on vasta teroitettu. 252

TAMMISAARI 1925-31

En jaksa työskennellä kuten ennen. Tätä sielun surkeaa väsymystä! Vanhuudenheikkoutta. 260

TAMMISAARI 1938

He eivät totisesti ole unohtaneet teitä Tukholman näyttelynne jälkeen. 264

SALTSJÖBADEN GRAND HOTEL 1945

Pian minun on laskettava työvälineet kädestäni, ainiaaksi. On lähdettävä, tultava sinne, missä kaikki on yksinkertaista ja hellää niin kuin Simbergin puutarhassa. 166

LOVIISA 1941 (Talvisotaa paossa)

Minun silmäni eivät ole mittanauha, eivät liioin vaaka. Ainoa punnus niissä on lapsen katse hämärässä huoneessa. 269

SALTSJÖBADEN GRAND HOTEL 1945

Olen väsynyt kuolemaan, ja tässä lopun väsymyksessä on valtavasti vapautta. 274

Lumi, paperin hauraus, siitä minä olen syntynyt ja se minut synnyttää uudestaan.

Lasken hiilen kädestäni. Kuva saa jäädä luonnosasteelle. 274

Viimeinen veto jää uupumaan.

Jossakin kulkee kätketty viiva 275