Andalusian marraskuu Benalmadena 28.-27.11.2019
Tuulee. Paistaa. Siintää. Kangastaa. Ei, ei kangasta. Tämä ei ole enää kuvitelma eikä haave vaan ihan oikeasti kävelemme meren rantaa veden rajassa. Meri on toisella puolella menossa niin kauas, että sitä ei pysty silmin näkemään, vaan katse poimii joitain pursia välkkeen takaa. Rannan puolella ruokaravintolat seuraavat toisiaan pitkänä nauhana.
Olemme ensimmäistä päivää Benalmadenassa tutkimassa keskustaa. Takana vähän levoton yö ja edellispäivän tosi pitkä matkustus Jyväskylästä Tampereen kautta Vantaalle. Lento Amsterdamin kautta ja myöhäinen laskeutuminen Malagaan. Monta harmia sattui päälletysten heti laskeutumisen jälkeen: puhelimet eivät toimineet (Telialla joku isompi valtakunnallinen häiriö, kuulimme myöhemmin), minun matkalaukku oli kadonnut ja olisi pitänyt löytää autovuokraamo. Tuommoisessa on aina aikamoinen paperisota, ja auton ajamiseen ei saatu mitään opastusta. Kun ei ollut puhelimien googlemapsitkään käytössä, jouduimme ajamaan pimeässä Malagasta Benalmadenaan auton navigaattorilla, mikä ei ollut ihan helppoa. Helppoa ei myöskään ollut löytää majapaikkaa, ja asunto olikin varsinaisen labyrintin takana.
3. päivä alkoi jo sujuvammin, kun laukku tuotiin Airbnb-asunnollemme, ja sain vaihtaa kevyemmät omat vaatteet ja hygieniatarpeiston käyttöön. Kyllä naisen elämässä on omat putelit tärkeitä -ja etenkin niiden sisältö!
Aurinkorannikolla on poikkeuksellisen lämmintä ensimmäisellä lomaviikollamme, niin että päälle saa kaivella kaikkein kesäisimmät vaatteet shorsit ja hihattomat, joiden mukaan ottamistakin harkitsin. Mutta kyllä niille vaan tuntui olevan tarvetta, kun taivalsimme Fuengirolasta pitkin rantareittiä Benalmadenaan vajaat 10 kilometriä. Alkuun saattoi pitkään kävellä asfaltoitua, rantaa myötäilevää reittiä. Penkillä voi istahtaa katselemaan maisemia tai ihmisiä tai syömään eväitä, jos ei sitten halunnut ruokailla lukuisissa ja taas lukuisissa ravintoloissa. Benalmadenaa lähestyessämme jouduimme jättämään rannan ja kävelemään tien laitaa aina rautatieasemalle, jonne olimme jättäneet auton ja josta olimme junailleet Fuengirolaan.
Ensimmäisellä viikolla golfasimme viereisellä Torrequebradan vaativalla kentällä kahden engelsmannin kanssa. Ensimmäisen kerran sain lopettaa kierroksen poskisuudelmiin, mikä korvasi melko heikkoa pelitulosta! Viikon ainoa ravintolaruokailu oli Pueblossa. Jostain syystä emme olleet millään löytää vuoren rinteellä sijaitsevaa vanhaa kaupunkia kapeine kujineen. Lopulta ajoimme melkein heinittynyttä, yhden auton mentävää kapeikkoa parkkipaikkaan, josta vielä kiipesimme pueblon keskukseen. Söin paikan vegelistalta juustotäytteisiä artisokkia. Nam.
Patikointia
Kaksi patikointia peräkkäisinä päivinä. Kaksi hyvin erilaista luontokohdetta ja maastoa. Ensiksi lähdimme Montes de Malaga Nature Parkiin. Ensimmäinen kohde oli Ecomuseo Lagar de Torrijos, joka oli viikonloppua viettävien espanjalaisperheiden lounasretkipaikka. Pöytäryhmiä oli eri puolilla lukuisia, samoin muurattuja grillauspaikkoja rivissä. Iloinen puheensorina kantautui eri puolilta, kun lähdimme pienelle rengasreitille. Ecomuseosta ostimme alueen kartan, mutta paikan opas osasi vain meille vierasta espanjaa, joten enempää luonnon faunasta tai florasta tai oliivin valmistuksesta emme saaneet irti. Toinen kohde Malagan vuorilla oli Area Recreational El Cerrado. Ajoimme hotelli Humainan parkkipaikalle ja lähdimme kokeilemaan nousupolkua mutta vesisade sai meidät kääntymään takaisin autolle vajaan kilometrin jälkeen. Hienoimman maiseman olimmekin tsekanneet jo menomatkalla eli Mirador Francisco Vazques Sell. Matkaseurana näillä luontoretkillä meillä oli ensimmäisenä päivänä ostetut kokoontaitettavat kävelysauvat. Meidän on annettava periksi jäykistymiselle ja tasapainon heikkenemiselle ja otettava matkasauva tueksi retkillemme. Ainakin jos jatkamme luontokohteiden bongailua.
Liikenteen humusta ja turistirannikon shortsipukeisten "nyt ollaan lomalla ja kaikki on kivaa" ilmapiiristä on iso harppaus jurakaudelle. Silloin ihmistä ei edes nähty kuljeskelemassa näillä rannoilla ja oliko edes rantoja. Todennäköisesti iso merenlaakso kulki 60 miljoonaa vuotta sitten Cadizista Almeriaan ja se merenpohja on nyt näkyvillä Torcal de Antequeran luonnonpuiston kummallisina ja mystisinä kivipatsaina. Oudot kivimuodostelmat ovat luonnontaidetta, joka syntyi mannerlaattojen puristuksessa. 1300 metriä merenpinnasta kun ollaan, tuivertaa tuulikin kovempaa ja pilvet riippuvat raskaina pään yläpuolella. Harmaa on taivas, harmaat ovat kivipaasien rivistöt. Tästä kivipuistosta on riisuttu kaikki muu virikkeistö pois luonnon muovailemaa kivitaidetta lukuun ottamatta.
Golfia
Jotkut paheksuvat golfia sen vesivarantoja kuluttavan kenttien hoidon vuoksi. wJotkut pitävä sitä vähän elitistisenä, etenkin jos pelaajat huristelevat golfautoilla väylältä toiselle. Joidenkin mielestä hifistely on mennyt liian pitkälle kaikkien äärimmäisen tarkkojen etiketti- ja pelisääntöjen vuoksi. Tottahan nuo ovat, ja siitä todisteena on lukuisten ja taas lukuisten rannikon kenttien pelaajaprofiili. Tämä ei näytä tosiaankaan olevan nuorison suosiossa ainakaan näin myöhäissyksyllä ja alkutalvella. Siksi minäkin varmaan koen kuuluvani näiden harmaapäiden joukkoon ja nautin kokovartalon ilolla vuorten syliin rakennetuilla puutarhamaisilla väylillä pelaamisesta. Tänä vunna kaudesta tulikin ennätyspitkä, kun se alkoi jo maaliskuussa Turkissa. Ehkä siksi pelikin kulki hyvin varsinkin Lauron kentällä, jossa tein omat ennätyspisteet 30 bogeypistettä.
Enemmän Espanjaa
Kuinka kauan pitäisi asua Espanjassa, että edes hitusen voisi kertoa tietävänsä täkäläisestä mielenlaadusta, tavoista tai temperamentista? Tuskin soluttautuminen täkäläiseen elämäntapaan on edes teoriassa mahdollista muuten kuin kuulumalla parisuhteen kautta espanjalaiseen perheeseen ja sukuun ja oppimalla kieltä. Kuitenkin me lomailevat ulkomaalaiset yritämme mieluusti tehdä havaintoja täkäläisestä tavasta elää ja yritämme esimerkiksi päästä suosikkiruokien kautta sisään kulttuuriin. Iso apu maan tapoihin tutustumisessa on lukea sikäläisten kirjailijoiden teoksia. Maahan voi porautua myös tutustumalla historiaan, mikä onkin ollut iso portti ymmärtää nykyhetkeä. Liisa Väisäsen Enemmän Espanjaa hypähtelee sulavasti nykymenosta menneisyyden tapahtumiin, valtioiden välisiin sotiin ja kuninkaiden ja vallanpitäjien vaihtumisiin. Minua yllätti tieto, että Espanja on edelleen melko itsehallinnollisista maakunnista muodostunut eräänlainen liittovaltio, jossa puhutaan hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia kieliä tai murteita ja että virallinen espanjan kieli on oikeastaan vain keskisen alueen Galician kieli, ja muualla puhutaan murteita esim katalaania, jne.
Myös ruokakulttuuri on alueittain eriytynyt, ja jopa samoilla perinneruuilla on eri nimet aivan vierekkäisilläkin alueilla. Vivi-Ann Sjögrenin kirja Andalusian karkea suola on oivallinen opas paitsi paikallisiin ruokaresepteihin myös perheperinteisiin: Vivi-Ann oli naimisissa espanjalaisen miehen Pacon kanssa. Koska kirja kuvaa pariskunnan kiertolaiselämää 70-luvulta asti, pääsee kurkistamaan perinneruokien valmistukseen ja muutoinkin ruuan keskeiseen asemaan tuolloin vielä varsin perinteisiä naisen ja miehen rooleja noudattavalla aikakaudella. Erilaisuus ulottui kielen ja ruokaperinteen lisäksi pukeutumiseenkin, niin että miesten päähine lierihattu näytti eri puolilla milloin leveälieriseltä, milloin ero taas oli hatun kuvun muodossa
Andalusiassa pitää muistaa maurien ja turkkilaisten yli 700-vuotinen valtakausi, joka jätti ison merkin paitsi kieleen myös rakennus- ja taidekulttuuriin. En saa erehtyä enää niputtamaan Galitsiaa, Kataloniaa taikka Valenciaa yhdeksi ja samaksi Espanjaksi! Koska tämä maa on pinta-alaltaan niin valtava, pitänee tunnustaa realiteetiksi, että voin saada vain pienenpienen murenen Iberian niemimaan mausta, hajusta ja näkymistä eläväksi tämän Andalusian kuukauden aikana.
Matkalla olon tärkeydestä
Matkat uusiin tuntemattomiin paikkoihin ovat samalla myös matkoja omaan minuuteen. Vaikka ei erityisesti lähtisikään sisäiselle tutkimusmatkalle, joutuu punnitsemaan omaa suhtautumistaan eteen tuleviin yllättäviin ja uusiin tilanteisiin tai paikkoihin. Luulen, että monia kannustaa matkalle uusien kokemusten etsintä. Sama tavoite ja vielä monin verroin vahvempana on meillä senioreilla, joita joskus piinaa päivien toistuminen liian usein liian samanlaisina. Ehkä katse ei vaan käänny niinkään oman navan ympärille, kun identiteetin rakentaminen ei ole päällimmäinen asia kuten nuorempana. Kaikenlainen tajuntaa laajentava uuden kokeminen ja siitä oppiminen kannustaa oikaisemaan koukkupolvet ja suoristamaan selän ja unohtamaan pikkuvaivat, jotta pääsisin mahdollisimman usein kuulemaan vieraan kielen sorinan ympärilläni!
H.J. Erkko liikkui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laajasti Euroopassa ja lausui näin:
Matkan jälkeen
Matkustaissa hiukan muututaan:
Nyt on mulla housut Pariisista,
Liivi sekä takki Englannista,
Hattu Belgiasta perujaan.
Alusvaatteet on entiset,
Suomen villaa, kotikutoiset.
Mielenikin, juro karttavainen,
muuttumaton on ja suomalainen.
-Missä ovat uudet aattehet?
En tiedä, onko meillä enää tarvetta uusiin aatteisiin mutta uuteen, ajattelua avartavaan tietoon kylläkin ja samalla jurouden voittavaan vilkkaaseen vuorovaikutukseen erimaalaisten kanssa. J.H. - usko vaan, että eteenpäin on menty!
Oliivilehdoissa
Matalat puurivistöt reunustavat kenttää. Harmaanvihreireiden kapeiden lehtien seassa on mustia ja vihertäviä hedelmiä. Osa on pudonnut maahan, puun alus on punervien, vihertävien ja mustanpuhuvien hedelmien peitossa. Otan puusta yhden ja maistan, mutta sylkäisen nopeasti pois -karvasta!
Vahva savunhaju nousee nenään, vaikka missään ei näy savua eikä tulta. Tuoksu ei ole sama kuin kotoisassa leirinuotiossa, se ei siis ole peräisin koivusta tai havupuusta.
Olemme lähellä oliiviviljelypeltoa. On marraskuu ja oliivien sadonkorjuuaika. Se jatkuu aina joulukuulle asti. Oliivienkeruu tapahtuu pudottamalla ne maassa olevaan verkkoon. Apuna on harvapiikkinen muoviharava, jolla hedelmät riivitään puista.
Kaikkialla Andalusiassa ajellessa näkee oliivilehtoja. Niitä on pengerretty korkealle vuorten rinteisiinkin. Täältä siis tulee se kultainen terveyseliksiiri eli oliiviöljy, jota ulkomaalaisissa ruokaohjelmissa tuon tuostakin lorautetaan kuumennusvaiheessa, salaatinkastikkeena, keitoissa, leivän päällä -eli läpi ruuanvalmistuksen. Oliveoil -kuulen melkein tuon englannin sanan toistuvan korvissani, ja suomalainen rypsiöljy kuulostaa väistämättä vähän juntilta, vaikka onkin todistettu yhtä terveelliseksi. Jos kreikkalainen käyttää 10 litraa oliiviöljyä vuodessa, suomalainen selviää puolellatoista! Välimerellinen oliiviöljy onkin maailmankaupassa ehdottomalla etusijalla 80 prosentilla.
Oliivit joko vihreinä tai mustaksi värjättyinä kuuluvat itseoikeutetusti tapas-lautaselle. Miksi ne sitten maistuivat niin tyrmääviltä puusta maistettuna? Oliivit pitää fermentoida karvauden poistamiseksi ennen kuin kelpaavat syötäviksi. Säilymisen vuoksi ne myydään usein suolavedessä, mikä vähentää tosin niiden terveysvaikutuksia liika suolaisina!
Todella vanhoja, jo roomalaisten istuttamia n. 2000 vuotta vanhoja oliivipuita olen tavannut esim. Nizzan lähistöllä vanhojen roomalaisasutusten reunamilta. Puuvanhukset tuottivat vielä satoa. Oliivipuuta pidetäänkin maailman vanhimpana puuna 5000 vuoden takaa!
Suomalaiselle kaiketi yksi suurimpia ongelmia ulkomailla asuessa on kahvi ja sen keittäminen. Huoneistoissa ei ole perinteistä kahvinkeitintä ja kahvi myydään papuina tai expressojauhatuksena. Joskus matkoilla on jouduttu tekemään suodatininnovaatioita esim. muovipulloista. Nyt ratkaisu oli pikakahvi tai asunnon minikeittimellä keitetty suodatinkahvi. Apua kahvipulmaan tuli Fuengirolan pohjoismaisesta kaupasta, josta ostimme paketin juhlamokkaa seitsemällä eurolla!
Lähikauppamme oli Mercadona. Sieltä löytyi kaikki, mitä lomalainen omassa ruokahuollossaan tarvitsee. Kaupassa oli myös tilava parkkihalli ja siisti vessa, niin että kauppareissu oli vaivaton ja siellä hoitui moni asia. Suurin ilonaihe oli kuitenkin ruokatavaratarjonta, sen monipuolisuus ja laadukkuus. Tuoretavara oli sekä vihanneksissa ja hedelmissä että kala- ja lihatarjonnassa uskomattoman korkeatasoinen. Emme voineet ryhtyä kokkaamaan keittiömme vaatimattoman varustetason vuoksi kovin vaativia menuita, joten usein marssimme valmisruokatiskille, jonka tarjonta sekin oli hyvä. Tuoremehuasemalla puristettu appelsiinimehu oli etelän luksusta! Kaikkein suurin luksus odotti kuitenkin kassalla, kun suomalaishintoihin tottunut maksoi kassillisesta ruokaa ja juomaa kolmanneksen vähemmän (noin näppituntumalla laskettuna)! Suurin ihmetys on alkoholijuomien halpuus -viinipullon hinta n. 2 euroa on sama kuin kahden litran vesipullon!
Suomalaisen kodin perusvarusteet pölyimuri ja astianpesukone puuttuivat, joten palasimme ikään kuin mökkioloihin ja käsintiskaukseen. Siivousvälineistö niinikään ihmetytti pölynimurin puuttumisen lisäksi. Imurin tilalla oli pitkävartinen katuharja ja rikkalapio. Meillä oli toki keittiön nurkassa espanjalainen innovaatio lankamoppi (se on oikeasti keksitty täällä), mutta se oli sen verran käytössä kauhtuneen näköinen, että en kertaakaan kokeillut sillä siivoamista. Tein sen sijaan välineinvestoinnin ostamalla varrellisen mikrokuitumopin -tehokas pölyyn ja roskiiin. Läheisestä basaarista tulikin vakihankintapaikkani, josta sai pyykkipojat, keittiönpyyhkeitä (kaksi talon puolesta tarjottua eivät missään pesussa enää puhdistuneet) ja uusi keittiöluutu. Koska kuivausrumpua ei tietenkään loma-asunnossa ollut, jaloillaan seisovan telineen täyttäminen tuli tutuksi. Pyykkipuolelta tuli myös takapakkia, sillä pidimme telinettä parvekkeella, josta kovassa tuulessa osa pyykistä oli lennähtänyt alapuolella olevaan viherkaistaleeseen, jossa ne tänä päivänäkin varmaan ovat - sen verran korkealla ja hankalasti tavoitettava se paikka oli!
Kotitalouksien kierrätys on Suomessa tehostunut etenkin muovin osalta. Emme ihan päässeet jyvälle, miten täällä pullovesien maassa asia on ratkaistu. Ainakaan palautusautomaatteja ei ole kaupoissa pulloille ja tölkeille. Kielimuurin vuoksi emme saaneet selkoa keräysastioiden infost, mutta symboleiden mukaan kaikki juomapullot lasisista muovisiin metallitölkit mukaan lukien palautettiin samaan astiaan! Oli siinä valveutuneella kierrättäjällä ihmettelemistä!!
Flooraa tutkimassa
Aurinko on nousemassa vuoren takaa, ja sen pitkät varjot kulkevat ylitseni. Valo siilautuu verkkokalvolle suljettujen luomien taakse. Istun viikunapuun juurella. Yläpuolelta leviää makea tuoksu kypsyvistä viikunoista. En näe mutta kuulen auringon työssään kypsyttämässä hedelmiä, ravinnon ja veden kulkemisen puussa juurista lehtiin ja kypsyviin viikunoihin.
Mantelipuut kukkivat parhaassa kukassaan, ja pikkutien varressa kastanjankukat levittävät tuoksuaan. Mulperi-, oliivi- ja sitrushedelmien pikkupuut kaartuvat pitkinä rivistöinä vuorten rinteillä. Kevät on luonnossa kukkaan ja lehteen puhkeamisen aikaa, joten marraskuussa Aurinkorannikolla on enimmäkseen kuivaa ja kulottunutta, mikä tällaiselle puutarhurin tyttärelle ja harrastepuutarhurille on harmi ja koettelemus. Onneksi täällä korjataan ilmaston suotuisuuden ansiosta useita satoja, ja syksy onkin siksi kiinnostava ajankohta tutkia, mitä kaikkea puista ja maasta otetaan talteen. Vuorten rinteet on jo maurien ajoista tarkkaan pengerretty. Osa maista on muokattu odottamaan kevätkylvöjä, osassa on sadonkorjuu meneillään. Vaikka ajelimme pitkin rannikkoa ja sisämaassa Antaqueraan, Rondaan ja Granadaan, näin ainoastaan kurpitsan korjuuta. Kaikki kuvat erilaisista luonnon- ja istutuskasveista ovat marraskuulta, enkä tunnista niistä kuin appelsiinin ja oliivin. Paljon on vielä opiskeltavaa! (Kuvat on teknisistä syistä ihan lopussa)
Kaverit kylässä
Ystävät Jyväskylästä olivat kanssamme viikon aktiivilomalla. Leena oli juuri muutama päivä aiemmin jäänyt eläkkeelle, ja matka suomalaiseläkeläisten suosimalle Aurinkorannikolle oli ikään kuin siirtymäriitti uuteen elämänvaiheeseen, jossa me muut kolme jo olimme tovin totutelleet olemaan. Miten suomalaisseniorit kuluttavat päivänsä tässä Espanjan leppoisassa säässä, kun ruoka- ja juomapuoli hoituu huomattavasti huokeammin? Kansoittaittavatko he baarit juopotellen "uudessa vapaudessa"? Minä ainakin ajattelin suomalaisten olevan sisäänpäin kääntynyt yhteisö keskellä espanjalaista turismiteollisuutta, täytyy tunnustaa.
Aloitimme ensimmäisenä päivänä junailemalla Fuengirolaan paikallisen kansalaisopiston Sofia-opiston luennolle "10 espanjalaista keksintöä, jotka muuttivat maailmaa" Liisan valitsemat ovat sukellusvene, pyörätuoli, nitoja, kertakäyttöruisku, köysirata, moppi, polttopullo, laskukone, kaakao ja luotijuna. Luennoitsija oli opiston vakiopettaja, opas ja tietokirjailija Liisa Väisänen. Tämä elävä ja sujuvasanainen esitys oli loistojohdanto myös Espanjan historiaan! Sali oli täyteen tupattu, ja näimme ainakin osan Aurinkorannikon suomalaisväestä. Tätä harmaapääporukkaa katsoessa tuli vahvasti mieleen - kuulunko tähän joukkoon!
Liisa Väisäsen opastuksessa olimme olleet edellispäivänä Malagassa ns. patsaskävelyllä, joka oli kestoltaan 10-15.30 sisältäen runsaan tunnin lounaan! Ihaillen Liisan hyviä tietoja ja ulkomuistia kuuntelimme hänen sujuvaa kerrontaansa! Perustiedot Malagan merkkihenkilöistä ja patsaista sekä reliefeistä tuli ikään kuin pohjaksi kaupunkikierrokselle, jonka teimme Leenan ja Karin lomaviikon viimeisenä päivänä. Silloin tutustuimme mm. Picasso-museoon ja Alcazaba-linnoitukseen. Linnake-vierailu olikin hyvä jatke Alhambralle. Molemmat ovat arabien rakentamia suojalinnakkeita. Alcazabaa alettiin rakentaa jo 700-luvulla, ja 2002 valmistuneessa entisöinnissä on saatu esille esim. maurien arkielämän esineistöä, ruokailuvälineitä ja työkaluja, joita ei ollut lainkaan Alhambrassa. Valitettavasti vain tekstit olivat kaikki espanjaksi, joten osa informaatiosta meni ohi.
Päiväretket:
Caminito del Rey
Ronda
Granada ja Alhambra
Olemme retkeilleet yhdessä paljon ystäviemme kanssa niin kesällä kuin talvella ja olemme oppineet tuntemaan toisemme hyvin, niin että yhteislähdöt esim. aikaisin aamullakin onnistuvat, kun työnjako on selvä. Ystäväviikon ohjelma oli vauhdikas heti ensimmäisen päivän luennosta lähtien.
Caminitolle olimme ostaneet liput jo Suomessa. Kun lopulta kolmannella kerralla kysyessämme tietä löytyi varsinainen lähtöpaikka "kioski", selvisi, että sen päivän lähdöt oli peruttu sadekelin vuoksi. Hetken pällistelyn jälkeen päätimme lähteä Rondaan. Matkalla Leena osti netistä uudet, huomattavasti kalliimmat liput opastettuun ryhmään. Niin siis ajelimme Rondaan ihmettelemään sen keskustaa halkovia rotkoja. Kävimme myös viininmaistelussa, onhan Ronda kuuluisaa viininviljelyaluetta. Olisi ollut kiintoisaa vierailla oikealla viinitilalla tutustumassa viininvalmistukseen -ehkä joku toinen kerta sekin onnistuu.
Kun Caminito del Rey alkoi lähestyä, alkoi myös jännitys nousta. Ennen reitille lähtöä kävelimme oppaamme jäljessä pari kilometriä varsinaiselle lähtöpaikalle, jossa myös jaettiin kypärät. Reitti on korjattu turvalliseksi 2015. Vanhan reitin betonisia rippeitä näkyi esim. nykyisen reitin alapuolella, jos uskalsi katsoa!
Kuninkaan polku, Caminito del Rey on saanut nimensä, kun Espanjan kuningas Alfonso XIII kulki polkua 1921 patotyömaan avajaisiin. Polun alkuperäinen tehtävä oli toimia huoltoreittinä patotyömaan ja läheisen kylän välillä. Alueelle rakennettiin myös varhain junarata Malagasta Sevillaan, jolloin louhittiin valtavia tunneleita.
Betonirakenteiset polut rapistuivat ajan oloon ja polusta tuli niin vaarallinen, että siellä kulku kiellettiin sakon uhalla, mutta sekään ei aina estänyt hurjapäitä kiipeilijöitä liikkumasta alueella.
Uudistetut puusillat ja kaiteet ovat nykyään täysin turvallisia ja kaiteista on hyvä pitää kiinni, ainakin kun puusilta kapenee. Ainoa kohta, jossa vähän huippasi, oli rotkon ylittävä silta!
Caminito oli ihmeellisin ja huimin luontokohde, jossa olen koskaan vieraillut!
Granadaan teimme yön yli retken. Tämäkin kohde oli ollut kauan haaveissa, kiinnosti linnoitus ja myös Granadan kaupunkinäkymät. Granada on saanut nimensä granaattiomenasta. Kaupungissa on edelleen ns. arabikortteli muistona maurilaiskaudesta. Arabivaikutusta olivat myös teehuoneet. Se missä me vierailimme, oli selvästi paikallisten nuorten kokonntumispaikka. Vesipiipun polttelu oli suosittua, ja tee tuotiin pienessä kannussa, joka oli lähinnä yrteillä ja mausteilla täytetty.
Alhamran vierailuaamuna heräsimme nolla-asteiseen keliin. Ilmeisesti olemme jo niin korkealla, että talvisempia kelejäkin voi sattua. Jonkin verran taas saimme etsiskellä ja kysellä oikeaa lähtöpaikkaa, kun ympärillä pyöri paljon kierrokselle lähteviä, enimmäkseen espanjalaisia matkailijoita. Löysimme seinäkartan, jossa ryhmä kokoontui. Saimme kuulokkeet ja oppaaksi Alva-nimisen taidehistorian opiskelijan, jonka englanti oli riittävän hidasta ja selkeää, jotta faktoista sai selkoa.
Arabi-invaasio alkoi Iberian niemimaalla 700-luvulla, kun arabi- ja berberijoukot nopeasti etenivät ja valloittivat kristityn ja varhaislatinaa puhuneen visigoottien valtakunnan. On kiistelty, minkälainen maurilaishallinto oikein oli, miten kristittyjä ja juutalaisia alkuperäisasukkaita kohdeltiin. Joskus on kerrottu yli 700 vuotta ketäneen ajanjakson olleen erityisen suvaitsevainen mutta tiedetään myös kalifikuntien riitaisuus ja jatkuvien eripuraisten sukujen valtataistelujen olleen hyvin väkivaltaisia. Henkisen kehityksen kannalta maurien hallitusaika oli valtavan kehittymisen ajanjakso Euroopassa, ja Espanja oli kärkimaa eri tieteissä.
Katoliset Isabel ja Ferdinand onnistuivat kukistamaan Granadan viimeisen kalifin 1492. Vuosi oli sama, jona Kolumbus lähti löytöretkelleen. Lähtöluvan hän sai nimenomaan Alhambrassa! Isabelin ja Ferdinandin hautaholvi on Granadan katedraalissa, jossa vierailimme, mutta emme osuneet haudalla.
Alhambra on monimutkainen, eri aikakausien rakennuksista ja niiden muutoksista ja uudelleen rakentamisesta koostuva iso linnoitus ja palatsialue, jonka tärkein perustaja oli Nasiridien dynastia. Tärkeimmät osat rakennettiin 1300-luvun lopulla. Maurien aikaista väriloistoa ja koristeellisuutta on pyritty palauttamaan varsinkin 1800-luvulla pahoin vaurioituneisiin rakennuksiin. Myös puutarhataide suihkukaivoineen ja -altaineen tekee vaikutuksen jopa marraskuussa. Alhambra onkin tärkein säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi!
Kylässä Casaresissa
Golf-tuttavamme ovat viettäneet jo 20 vuotta eripituisia jaksoja Casares de Bahiassa. Saimme kutsun Teijolta ja Rialta tulla pelaamaan heidän Esteponan"kotikentälleen". Lomahuoneisto on aivan meren äärellä ja kauniisti sisustettu espanjalaiseen tapaan. Heidän kissansa Mimmi viettää myös talvet Aurinkorannikolla! Peliseurueessa oli muitakin suomalaisia pelikavereita -kaikki kotiseuramme Muurame Golfin pelaajia! Pelipäivät olivat tosi tuulisia ja kenttä vaativa kaltevien väyliensä vuoksi. Toisena aamuna oli aurinkoista ja ehdin kuvata merenrantaa ja vanhaa maurien linnaketta. Ranta oli turisteista autio, mutta asuntojen ja meren rannan välisellä mukavalla jalankulkureitillä oli senkin edestä koiranulkoiluttajia, osa koirista juoksi vapaana veden rajassa. Aamupalasella lasitetulla terassilla aamuauringon lämmittäessä mukavasti ja meren kilon häikäistessä saattoi hyvin ymmärtää syyt olla Aurinkorannikolla talvikuukaudet!!
Illalla ja ennen kotimatkaa ajalimme vielä vuoren rinteelle pengerrettyyn Casaresin kylään. Sekin on saanut alkunsa Julius Caesarin perustamana (siitä nimikin). Alempana on tosiaan rikkipitoista vettä sisältävä virta, jonne Julius Ceasarin kerrotaan tulleen hoidattamaan psoriasistaan.
Tämäkään kylä ei ole polvi- tai lonkkavaivaisen toivepaikka, sillä kadut on lähes pystyjyrkkiä. Ylhäällä kylän maurilaisen kauden ulkomuurista putoaa rotko, mikä sai minut kutsumaan Casaresia pikku-Rondaksi. Sain kuvattua myös vanhan espanjalaisen miehen. Noita pienikokoisia, harmaaseen villapaitaan pukeutuneita eläkeläisvaareja näin monessa kylässä tarkkailemassa elämänmenoa. Nyt sain kuvausluvan!
Valkoisia kyliä
Calamorro-vuorelle
Olen koko marraskuun katsellut ikkunasta kohti korkeaa vuorta. Olen nähnyt, kuinka aurinko valaisee ensin vuoren huipun ja sitten vähitellen koko vuoren. Vuoren kylkeä pitkin liikkui kaukaisuudessa köysiradan vaunut (sekin espanjalainen keksintö!).
Viimeisenä lomapäivänämme päätimme kokeilla köysiratamatkaa Calamorro-vuorelle, joka on n. 800 metriä meren pinnan yläpuolella. Köysiratamatka on noin kaksi ja puoli kilometriä, ja sen aikana näkee ensin Benalmadenan aluerakenteen ja lopulta huipulta pitkin Aurinkorannikkoa molempiin suuntiin - kohti Torremolinosia ja Malagaa ja toisaalla Fuengirolaan. Rannikon asutus jatkuu katkeamattomana nauhana, ja eri kaupunkien rajoja on vaikea erottaa.
Nousimme asemalta näköalapolkuja ihan vuoren huipulle, jossa nautimme vuorten poimuilevista muodoista, rakennusten kennostomaisista ryppäistä (espanjalaista nykyarkkitehtuuria) ja meren äärettämyydestä. Pääskyset tekivät taivaalla syöksyjään, ja niiden lentonäytöstä oli hauska katsella kirkkaan sinistä taivast vasten. Tämä viimeinen päivä oli todella lämmin, tuuleton ja ihan huipullakin saattoi olla t-paidassa. Alaslakeutuessa tuli vielä suurin luontoyllätys - kotka liiteli aivan päämme ylitse! En ole koskaan nähnyt tätä ennen kotkaa niin läheltä, että pystyin erottamaan jopa sen käyrän nokan.
Kuukauden aikana tuli askellettua lähes päivittäin 10 000 askelta ja paljon ylikin, joten liikuntaa kyllä tuli sekä golfista että patikoinninta luonnossa ja kaupunkikohteissa. Ehdittiin myös istua autossa, sillä pikku Peugeottimme matkamittariin kertyi 2652 kilometriä. Auto mahdollisti vaivattoman liikkumisen oman aikataulun mukaan. Junalla matkustimme Malagaan ja Fuengirolaan, mikä oli sekä vaivatonta että halpaa.
Tämä on humanistin kertomus ja tulkinta. Insinööri on tehnyt omaa matkapäiväkirjaansa, joka on sekä kuvien, tekstin että lukujen puolesta paljon tätä laajempi!
Näin päättyi meidän ensimmäinen Aurinkorannikolla vietetty pitempi ajanjakso. Punnitsemme plussia, ja luulen, että vaaka kallistuu siihen suuntaan, että kokeilu voidaan uusia. Missä ja milloin - sen aika näyttää.
